sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Harhauduin töistä tullessani katsomaan mitä kasveja mahtaa paikallinen maatalousliike mainostaa puoleen hintaan ja taas lähti mukaan sievoinen laatikollinen pensaita ja puita. Viikonloppuna niitä sitten istuttelin ja tulipahan sitä taas jokunen kukkasipulikin kevättä silmällä pitäen istutettua... Syksy on siitä otollista aikaa, että kaikki taimet lähtevät liikkeistä puoleen hintaan ja tulee ostettua kasveja, joihin ei muuten raaskisi sijoittaa. Onneksi täällä etelässä on niin leudot syksyt, että istutus onnistuu ongelmitta ja taimet ehtivät juurtua kunnolla ennen talven tuloa.

Kärhöjen kauneutta

Kärhöissä on sitä jotakin! Niiden kauneus on vertaansa vailla ja
nyt on taas kaksi uutta kärhöjä löytänyt paikkansa meidän puutarhassa. Onneksi on vielä lämmintä ja sopivan kosteaa, jotta istutus onnistuu. Violetti alppikärhö ´Pamela Jackman`kiipeilee nyt vuorimännyn toista puolta ja toisella puolella katsojan silmää hivelee keltainen ´Golden tiara´.

sunnuntai 26. elokuuta 2012


Ihana yllätys odotti, kun tämä lilja alkoi avaamaan nuppujaan. Ei ollutkaan tiikerinliljani mihinkään kadonnut
Multasormeen oli tällä viikolla saapuneet kauan odottamani kevätkukkien sipulit. Mukaan lähti punainen ja keltainen keisarinlilja, tulppaaneja, ukkolaukkaa ja kirjopikarililjoja. Varastossa odottelee vielä työkaverin keväällä tuomat helmililjan sipulit niin että istuttamista riittää!

sunnuntai 19. elokuuta 2012


·         Eilen kävin ostamassa kolme vaaleanpunaista pensashanhikkia ´Lovely pink`.Istutan ne ylärinteeseen alppiruusujen taakse. Alppiruusut kukkivat jo kesäkuussa ja sitten loppukesästä alkavat seuraavat vaaleanpunaiset kukinnot, kun hanhikit alkavat kukkimaan.
·         Sain myös viimein kiskottua ajotien varren vuorenkilvet irti ja käännettyä maan uusia istutuksia varten. Suunnittelin siihen ensin liljapenkkiä, mutta tulin toisiin ajatuksiin, kun tutkiskelin liljasipulien hintoja ja ajattelin, että kasvatan liljat itse siemenestä, kunnes luin netistä, että menee 5-7 vuotta ennenkuin siemenestä on kasvanut kukkiva lilja... No, pistin kuitenkin siemenet penkkiin ja ehkäpä viiden vuoden päästä odotus palkitaan! Varjoliljoja tahtoisin eniten ja kasvaa isän avokin kesämökillä, joten olen tehnyt tilauksen sipuleista.
·          
·         Olen nyt tutkiskellut kaikkien pihan kukkieni siementämistä ja keräillyt talteen potentiaaliset siemenet. Kosmoskukka on ollut kiitollisin siementäjä ja niitä on jo kertynyt puoli pilttipurkillista. Myös sormustinkukan siemenet on helppo kerätä ja ripotella sitten haluttuun paikkaan. Äitini pihalta löytyi erikoisia siemenkotia, joita myös hamstrasin,vaikkei olekaan mitään tietoa mille kukalle ne kuuluvat. Ne ovat vielä ihan vihreitä, joten en uskalla alkaa availemaan, ettei siemenet mene pilalle. 
·          
·         Netistä löytyy aivan uskottomia ohjeita siemenkasvatuksesta kylmäkäsittelyineen! Eräs kukkakasvattaja kertoi, että kasvattaa liljat siemenet pitämällä niitä vuorotellen 3 kuukautta lämpimässä ja sitten 3 kuukautta kylmässä useamman vuoden ajan.Se kuulemma jouduttaa sitä 5-7 vuoden kasvuprosessia. Huh, huh! Ei ole mun juttuni. Jos ei siemeniä voi heittää maahan heti keväällä tai mieluiten jo syksyllä niiden kypsyttyä, niin sitten saa olla.


torstai 2. elokuuta 2012

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Lyhtykoiso valloittaa maailmaa

Istutin kaksi lyhtykoisoa viime syksynä ja nyt se on jo kiitettävästi vallannut etupihan kukkapenkkiä. Kurkistelin lehtien alle ja huomasin, että pikkuisia lyhtyjä on kehittymässä valtavasti! Niistä saanee jonkin kauniin syksyisen kranssisomisteen sitten syksymmällä.